Sukupuu
Aloitin sukututkimuksen kesällä 2009 isoisäni isästä Viktor Björnistä, joka otti nimen Ponsi käyttöön vuonna 1888. Halusin selvittää Viktorin jälkeläiset.

Tutkimuksen aikana tutustuin pikkuserkkuuni Päiviin, joka oli tutkinut sukuamme jo pidemmän aikaa. Hän oli selvittänyt Viktorin esipolvia. Päivin kokoama aineisto antoi minulle hyvän lähtökohdan ja perustan laajentaa tutkimustani.

Näillä sivuilla esitellään esipolveni sillä tarkkuudella kuin ne on saatu selville. Tietosuojan vuoksi elävistä ihmisistä esitetään vain nimi ja syntymävuosi henkilöistä, jotka ovat sen sallineet. Samasta syystä esittelen näillä sivuilla Viktor Ponsin jälkipolvia vain rajoitetusti.

Sivuston rungon muodostaa esipolvieni ketju. Sen sivuilla on lisää linkkejä puolisoiden ja lasten omille sivuille. Henkilöhakemistosta on linkitys ao. henkilöä käsittelevälle sivulle.


Nämä sivut on julkaistu ystävänpäivänä 14 helmikuuta 2010, kun tulee kuluneeksi kahdeksan vuotta äitini Sonjan kuolemasta. Äitini oli kiinnostunut historiasta ja kansanperinteestä. Varsinaista sukututkimusta hän ei tehnyt. Haluan kunnioittaa näiden sivujen sisällöllä äitini muistoa. Olen varma, että hän olisi ollut kiinnostunut oppimaan uusia asioita meitä edeltäneistä sukupolvista, kuten itse olen saanut tehdä.


Helsingissä 14.2.2010
Jukka Ponsi




Sivut on päivitetty 22.2.2011